Muistutin rakasta tytärtäni eilen siitä, mitä kuuluu ja kuka käskee. Sepä alkoi huutaa vastaan niin sanoin vielä hiukan kovemmin. Sen verran kovin siis että sille tuli korvaan pieni naarmu.

Olimme metsässä Adan, Unon sekä Brion ja Tangon kanssa. Tuo kakaralauma sitten juoksi minut pyörryksiin ja täysin epäjärjestyksessä niin olihan minun niitä komennettava. Ne vain jatkoivat päätöntä menoa, joten todellakin sitten omaa tyttöäni komensin. Komensin minä niitä muitakin, mutta en niin kovasti. Kauheaa, kun tuo lauma alkaa olla jo niin suuri, ettei pysy millään kaikki langat mun varpaissa. Parhaani yritän kuitenkin. Että niistä tulisi sivistyneitä ja fiksuja kuten minä.