Meillä alkaa vissiin olla perinne noi oman seuran juhannuskisailut. Hiukan mä aamulla mietin jotta pitäisikö jatkaa myös hepuliperinnettä, mutta sitte ku mamma ei antanu mulle aamusta ruokaa taas olleska ni päätin olla sille mieliks. Tai siis ittelleni mieliks, etten vallan jää ilman einestä.

Eka rata oli mun mieleen, kun sai vaan painaa menemään eikä ollut niitä typeriä kiipeilytelineitä, missä pitää jäädä mammaa ootteleen. Kyllä mä juoksinki. Ei ollu ihan tavanomainen sen tuomarisedän rata, vaan tällä radalla oli muutama jyrkkä ja vaikeakin käännös. Yhessä niistä mä vedin vähän turvan kautta ku mamma rääkäs niin kovaa, että ihan säikähin. Mut kaikkiaan se rata meni ihan nappiin ja paremmin siis kun kellään muulla. Kyllä mä sitten olen hyvä. Mammaki oli tällä kertaa ihan ok, se ei ollu niin tärinöissään ku yleensä ja meillä oli oikeasti kivaa sielä radalla. Radan jälkeen mä sain kyl possunkorvan, mutta en ruokaa. Ja sitten mä jouduin kahden semmosen karvaotuksen väliin keräämään mitalit ja muut härpäkkeet. Se oli vähän ahdistavaa mutta mitä sitä ei julkisuuden eteen tekisi..

Toisella radalla mammapaha huijas mut luulemaan, että sillä on nami kädessä. No, mullahan sitte tuli kiirus ja se ensimmäinen typerä rima tipahti. No en mä siitä ollu moksiskaan, eikä sit vissiin mammakaan kun vaan jatkettiin reeniä. Kepeiltä mä sitte yritin vissiin hiukka liika aikasin lähtee sitä mamman kättä tarkistamaan ku mamma sohi mut takas sinne väliköihin. Ja kaiken huipuks sillä ei sitte mitään nämia ollukkaan. No mentiin rataa ja sielä lopussa oli sitten yks niistä kiipeilytelineistä. Mamma oli taas hidas ja se oli vasta puolivälissä (niin siis mamma ei sitä kiipeä vaan mä) ku mä olin jo melkeen lopussa. No, sitte se mamma huijas mua taas. Höpisi jotain namista, enkä kummiskaan (taaskaan) saanu mitään. Sitte mentiin vielä viimiset esteet ni sain palkan ja vielä sen jälkeen kauan kaivatun aamupalani autossa.

Tässä vielä pari kuvaa mun sutjakasta vartalosta radan puolelta